Kalaa voi käyttää hyvin monipuolisesti sellaisenaan sekä erilaisten ruokien ainesosana. Erityisen suosittua kalan käyttö on tiettyinä juhlapyhinä ja se voi liittyä myös tiukasti johonkin vuodenaikaan. Kalaa käytetään Suomessa monipuolisesti ympäri vuoden niin kotona, kuin kouluissa ja muissa laitoksissakin. Erilaisia kalatuotteita onkin joka lähtöön ja kala sopii lähes mille aterialle tahansa.
Kalaa aamulla ja illalla
Erilaiset kalatuotteet mielletään sopivan tiettyihin aikoihin käytettäväksi. Anjovis- tai sillileipiä tehdään usein viikonloppuaamiaispöytää varten tai niitä tarjoillaan vieraille iltapäivän kahviaikaan. Lounaalla turvaudutaan usein kaupan valmisruokavalikoimaan, mutta iltaisin ja viikonloppuisin monet valmistavat enemmän ruokaa itse.
Alkuillasta tai viikonloppuisin monilla on tapana viettää aikaa joko itsekseen aikaa perheen kanssa rentoutuen. Monet katselevat televisiota, seuraavat omia suosikkisarjojaan tai uppoutuvat hyvän uutuuselokuvan tarinaan. Myös erilaiset tietokonepelit sekä kasinopelaaminen on Suomessa hyvin suosittua. Monipuolinen pelivalikoima Unibet Suomi -sivustolla tarjoaa monenlaista viihdettä, josta jokainen voi löytää omat suosikkipelinsä. Pidätkö perinteisistä kolikkopeleistä vai etsitkö mieluummin jännitystä livepelipöydästä? Unibetillä valiokoimaa riittää. Ja olipa oma suosikkiviihteesi mikä tahansa, sen seurana on mukavaa nauttia väli- tai iltapalaa. Esimerkiksi lohipiirakka tai kalaa sisältävät pasteijat ovat suosittuja iltapalaruokia. Myös erilaisia kalasta valmistettuja naposteltavia on saatavana kaupoista.
Kala sopii arki- ja juhlapöytään
Arkiruokana usein tarjoillaan tavallisempia ruokia kuten kalakeittoa, -laatikkoa tai -kiusausta, tai valmistetaan kalasta erilaisia tuotteita kuten pihvejä, pyöryköitä tai vaikka mureketta. Monet turvautuvat kiireisinä arkipäivinä myös kaupasta valmiina saataviin tuotteisiin. Valmis lohi- tai tonnikalasalaatti on työpaikan lounastauon pelastus ja kotilounaalle uunissa valmistettu pakastekala sopii mainiosti. Illalliselle voit valmistaa vaikka lohipastaa tai kaikkien rakastamaa uunilohta. Näitäkin tuotteita saa myös valmiina kaupasta, mikäli kiire yllättää ja voit lämmittää ne pikaisesti mikrossa perheellesi.
Juhlaruokapöytäänkin kala kuuluu olennaisena osana. Jos valmistat romanttisen illallisen vain teille kahdelle, voit paistaa lohimedaljonkeja ja tarjoilla seurana vaikka kukkakaalipyreetä sekä vihersalaattia. Moniin suomalaisiin juhliin valmistetaan runsas ja monipuolinen buffet-pöytä, joka usein notkuu erilaisia kalaherkkuja. Ainakin kesällä tarjolla on aina silliä, joko valmiina lasipurkista tai itse paloiteltuna ruohosipulin kera. Myös erilaiset mätimousset ja katkarapukimarat ovat suosittuja. Lisäksi usein tärkeissä juhlissa kuten häissä ja hautajaisissa tarjolla on graavikalaa sekä kylmä- tai lämminsavustettua lohta. Arkisempaan juhlaan kuten vaikka harjakaisiin tai muuhun illanviettoon lohikiusaus salaatin ja patongin kera on mainio ja helppo ruokalaji. Jos juhlat ovat kahvikutsut, voit tarjoilla suolapalana vaikka palttoonnappeja, joiden täytteenä on kalaa tai valmistaa muna-anjovisleipiä kahvin kaveriksi.